Deal with it.

Kun saavuin Balille ensimmäinen asia minkä koin oli liikenne. Ensikosketukseni liikenteeseen oli automatka lentokentältä hotellille, jossa vietimme ensimmäisen viikon. Ajoimme eri puolella tietä kuin Suomessa ja todella kovaa skoottereiden ja muiden autojen seassa. Yllättävintä oli, että Balilla on niin paljon henkilöautoja ja vieläpä suht kalliin näköisiä ja kookkaita. Täällä on kovaa huutoa tuunata itse autoa kaikenmaailman led-valohökötyksillä, myös vilkkuvilla ja värikkäillä sellaisilla. Kaikissa autoissa käytetään hajusteita, mikä ei ole matkapahoinvoinnista kärsivälle kovinkaan hyvä ominaisuus autossa. Joku juttu indonesialla on hajusteiden kanssa; niitä on joka paikassa. Ihme, kun ei ole wunderbaumia.
   Täällä ajetaan lyhyitäkin matkoja todella kauan. Ruuhkat ovat todella pahoja ja vaarallisia. Ei ole kiva ajaa itse skootterilla ruuhkassa autojen välissä peläten henkensä puolesta. Autoilijat yleensä osaavat varoa skoottereita niitä on kuitenkin saarella enemmän kuin autoja. Pimeällä ajaessa on vielä suurempi riski onnettomuuksille; täällä on katuvalot todella harvassa. Pimeällä vastaantulevia ohittavia autoja ei juurikaan näe ja valot sokaisevat näkyvyyden. Autoilla on myös tapana kääntyä katsomatta sivuille ja ajaa vaikkapa sivutieltä suoraan skootterin eteen. Täällä näkee vaikka minkälaisia ihmetyksiä skoottereilla; on kuljetettu jääkaappia, tuoleja, viittä henkilöä yhdellä skootterilla, kamalan suurta orkideakukkalähetystä, lintuhäkkejä, siivousfirmaa, hedelmäkojua, eläimiä kyydissä, pieniä lapsia ajamassa yksinään, lapsia nukkumassa päiväuniaan skootterin kyydissä, yksikätinen nainen ajamassa ja monia muita ihmetyksiä.

   Autolla ajaessa on pakko ohittaa kaikki mikä liikkuu tai mikä ei liiku, kunhan ohitat! Vilkkua käytetään silloin kun ei ohiteta ja suoraan mentäessä risteyksessä laitetaan hätävilkut päälle. Jos vilkku laitetaan päälle ohittaessa niin se myös jätetään päälle koko matkan ajaksi. Tai sitten vilkku laitetaan päälle ihan huvikseen, vaikka ei itse mihinkään liikkuisikaan.Täällä tööttäys on suurta hupia ja matkasta ei selviä jos ei tööttää edes kerran. Töötätään kaikelle mikä liikkuu tai ei liiku. Ajetaan keskellä tietä, ohitetaan mutkassa ja ylämäessä. Ja mikä kamalinta täytyy kuunnella (ysäripopin ja teknon lisäksi) moottorin ärjyntää, kun päätetään ajaa koko matka liian pienellä vaihteella.
   Kuskiamme lombokilla suuresti ärsytti jos ei päässyt ohittamaan kaikkia ja edessämme olevan bussin takavalot vaikuttivat lähinnä kettuilulta hymynaamoineen. Huomaa, että bussi ajaa keskellä tietä, jälleen.

Kuskimme päätti ajaa tuhatta ja sataa aina kun pääsi. Ei ollut välimuotoa. Kaasu! Jarru! Kaasu! Jarru! ja niin edelleen. Maha velloi jo mukavasti loppumatkasta vuoristotien mutkissa. Kuumottavinta on nähdä ohittaessa kuinka samalla kaistalla oleva vastakkainen liikenne lähestyy hurjaa vauhtia ja ohitatte toisenne noin viiden sentin päästä. Voin myöntää, että puristin penkin reunaa rystyset valkeina kuskin nauraessa mielipuolisena. En tiedä kumpi täällä on vaarallisempaa; ajaa skootterilla vai olla auton kyydissä.
Jospa täältä hengissä selviäisin Suomeen! Ei mahda liikenne siellä tuntua enää tämän jälkeen missään.