Finding peace in Canggu.

Viime viikolla reissailimme Canggussa. Matkasimme läpi pahimman turistialueen useamman tunnin ajan, vaikka matkaa oli vain noin 30 kilometriä, ah ruuhkat. Yhtäkkiä ympärillämme avautui riisipeltomaisemaa ja huokailimme ihastuksesta. Harvemmin näkee niin paljon vihreää kerralla, kun asuu tiheään rakennetulla alueella. Tuntui, että pää hiljeni ja hengitys hidastui, kun astuimme ulos autosta. Niin rauhallista; ei hälinää, satoja autoja ja skoottereita näköetäisyydellä. Rentouduimme hetkessä ja aloimme hihitellä ihan tyhmille jutuille keskenämme, vähän pastaa ja pizzaa, shoppailua ja merenrantaa. Näistä on hyvä päivä tehty.
     Jaoimme huolestuneita katseita, kun kuulimme, että Canggu luultavasti muuttuu Kutan kaltaiseksi alkueeksi viiden vuoden sisällä. Rakennussuunnitelmia on paljon viritteillä ja uusia hotelleja oli jo nyt rakenteilla. Saattaa olla, että en näe Canggua enää tälläisena jos käyn Balilla vuosien päästä. Pitää nauttia tästä nyt kun se on vielä mahdollista.

Katriina

Uluwatu Monkey Temple

Eilen päätimme spontaanisti lähteä seikkailemaan Uluwatun apinatemppeliin. Kyllä kannatti! Mielettömät maisemat ja kaunis arkkitehtuuri, kyllä sielu lepää. Eniten huoletti temppelialueen apinat, joista olen kuullut pelkkää huonoa; varastelua, uhittelua ja rabiesta. Onneksi apinat pysyivät suht etäällä ja vaikuttivat rauhallisilta. Paitsi juuri ennen lähtöä näkemämme yksilö, joka varasti lapselta kengän jalasta ja pureskeli sitä raivokkaasti. Heti sen perään apina varasti jotain jonkun miehen taskusta ja söi sen, lopetettuaan sen puuhan päätti apina varastaa joltakin naiselta lasit päästä ja pistää nekin parempiin suihin. Mahtaa mahassa olla hyvä cocktail!
   Temppeli sijaitsee aivan kallion kielekkeen reunalla ja on siis todella korkealla. Rakennelmaa oli tehty useampi kilometri pitkin kallion reunaa. Siellä ne kiinalaiset riehuivat kapeilla kujilla kallion reunalla sateenvarjojensa kanssa. Eivät ilmeisesti halua ruskettua, koska se on rahvaanomaista. Maisemat olivat kirjaimellisesti henkeä salpaavat mitä lähemmäs reunaa meni, ja mitä nyt kiinalaisten takaa näki.
    Katselin auringonlaskua ja kuulostelin temppelin äänimaailmaa. Kaiuttimista lähti aavemainen ääni, josta tuli aika postapocalyptinen fiilis. Linnut lensivät kirkuen ja apinoidet äänet kuuluivat metsiköstä kiivaina. Tuijotin merta ja auringonsiltaa sen pinnassa. Aallot olivat valtavia ja meri turkoosinsävyistä. Laskeva aurinko värjäsi kaiken lämpimänsävyiseksi ja ilta pehmeni ympärillä.

Katriina

Sunday chill at the beach.

Viime sunnuntaina raskaan kouluviikon jälkeen (kolme päivää koulua) päätimme rentoutua rannalla koko päivän. Yllättävää kyllä koulupäivät ovat oikeasti olleet uuvuttavia, mutta luulen sen johtuvan lähinnä kuumuudesta ja nestehukasta. Joka tapauksessa rantapäivä hyvässä seurassa piristi kummasti!
     Suunnistimme Jimbaran Beachille, joka on Kutan ranta-alueeseen verrattuna haudanhiljainen. Ei huutavia ja kädestä nykiviä myyjiä, ei liikaa turisteja, vähemmän roskaa ja edullisia ruokapaikkoja. Tällä rannalla ei myöskään ole niin paljoa varkauksia, joten uskalsimmekin jättää tavarat rannalle ilman vartiointia, vaikkakin hyvälle näköetäisyydelle. Pienemmät aallot helpottivat uimista, varsinkaan kun en itse ole oikein merivedessä oleskellut aiemmin. Mutta sen voin sanoa, että oli ihanaa! Vesi tuntui niin hyvältä, suolaiselta ja oli turkoosin väristä,ah. Meri on minulle pelottava ja kaunis asia, kunnioitusta herättävä. Monesti iltaisin, kun olemme käyneet syömässä rannalla, jään lumoutuneena katselemaan aaltoja pimenevässä illassa.
      Surffausta olisi kyllä ehdottomasti kokeiltava! Surffikouluja Balilla on onneksi useampi ja aikaa opetella on monta kuukautta, joten ei onneksi ole kiire. Suunnitelmia nimittäin tulee koko ajan lisää ja pitää saada aika sekä rahat riittäämään kaikkeen kivaan! Skootterilla ajon opettelu on tällä hetkellä sellaista extremeä, että huh. Joka päivä näkee opiskelijoita joku kehon osa paketissa. Ei luo uskoa omiin taitoihin ajaa täällä liikenteessä, jossa ei ole sääntöjä. Vaan ei auta itku markkinoilla, on se opeteltava.
      Illat pimenevät täällä ihan hetkessä. Jos haluaa nähdä auringonlaskun niin kannattaa läheä hyvissä ajoin rantaa kohti, jopa alkuillasta. Hassua on se, että Suomessa on vasta keskipäivä, kun Balilla päivä hämärtyy iltaan. Tekisi aina mieli jutella ystävien kanssa pitkään, mutta heidän elämänrytminsä on aivan eri ajassa. Saatan herätä aamulla, kun samaan aikaan joku ystävistäni on vasta mennyt nukkumaan Suomessa Välillä on hirmu vaikeaa seurata kuinka ystävillä elämä etenee enkä voi olla osana heidän elämää ja arkea, nauttimassa pienistä hetkistä. Kun näen Balilla kauniin auringonlaskun ajattelen aina rakkaita ihmisiä ja toivoisin heidän olevan kanssani katsomassa sitä kauneutta, joka saa ongelmat haihtumaan hetkeksi ja muistamaan mikä elämässä on tärkeää.
    

     Katriina

First days in Bali

Saavuimme Balille luokkalaiseni Tiian kanssa 23.päivä sunnuntaina myöhään illalla. Olimme matkustaneet noin 17h ja olimme uupuneita. Lähdimme yölennolla Helsinki-Singapore, parin tunnin kentällä odotuksen jälkeen oli jatkolento Singapore-Denpasar. Kiitollisia olimme molemmat siitä, että ei tarvinnut odottaa jatkolentoa kuin muutama tunti 30 tunnin sijaan. Myös itse lennot menivät hyvin ilman ongelmia, koska stressaan niistä ja lentokenttärutiineista aika paljon. 
    Saavuimme Balille pimeällä, joten kovin paljon ei maisemia katseltu. Hotelli oli kiva ja henkilökunta ystävällistä, helpottuneina menimme huoneeseemme päämääränä suihku ja sänky. Noh ei mennyt kuin suunniteltiin; suihkusta ei tullut vettä ja jos tuli edes vähän niin se oli jääkylmää. Soittelimme respaan asiasta ja selvisi, että ongelma oli koko hotellissa. Yön aikana ongelma oli onneksi korjattu ja pääsin aamulla vihdoin suihkuun! On muuten aika luksusta saada aamupala valmiina pöytään. Tiesin heti, että siitä on vaikea luopua muutaessamme myöhemmin toiseen paikkaan asumaan. Kokkausmahdollisuudet täällä ovat melko kehnot, eikä välttämättä edes kaikilla paikallisilla ole omaa keittiötä. Täkäläiset ihmiset syövät usein katukeittiöissä valmistettua ruokaa pitkin päivää.
     Viikon verran majailimme hotellissa Jimabaranissa, 15min kävelymatkan päässä rannasta. Päivät loikoilimme altaalla ja palauduimme jetlagista. Iltaisin teimme kävelylenkkejä rannalle katsomaan auringonlaskua ja syömään illallista rantaravintoloissa, joita on monta vierekkäin. Kalleimmat ruuat mitä söin maksoivat noin 60 000 indonesian rupiaa, eli jotain alle neljä euroa. Kallista täällä ei ole, mutta itsekin on jo oppinut melko hintatietoiseksi ja osaa katsoa mikä ruoka olisi halvin vaihtoehto, vaikka tosiasiassa kaikki on  mitä edullisinta verrattuna Suomen hintoihin. Jos olisin lomalla täällä niin ei tarvitsisi kyllä kauheasti katsoa miten paljon tuhlailee. Täällä onkin varmasti paljon turisteja ympäri vuoden. Tällä hetkellä eniten on näkynyt australialaisia (joihin balilaiset suhtautuvat kuulemma vähän samalla lailla kun suomalaiset venäläisiin turisteihin), muualta Aasiasta tulevia turisteja ja venäläisiä. Mutta itse vaihtareissa suurin ryhmä on saksalaisia, ja niitä on paljon! Yllättävän paljon täällä on myös suomalaisia ja olemmekin ilmeisesti kaksi suurinta ryhmää. Koulukin alkoi tänään, mutta ensimmäisinä päivinä on vain lähinnä perehdytystä tulevista kursseista ja elämästä Balilla. Mielenkiinnolla odottaen tulevia päiviä!

      

Katriina