banner

banner

maanantai 5. joulukuuta 2016

December morning light.



Joulukuu on täällä! Matkasimme pohjoiseen ja meitä odotti perillä talven ihmemaa. Heräsin lauantaiaamuna auringonvalon häivähdykseen huoneeni seinällä. Puoli tuntia heräämisestäni olin jo ulkona -15 pakkasasteessa ihastelemassa auringonnousua, joka on näin joulukuussa harvinainen valoilmiö. Saavuin tutulle paikalleni järven rannalle, tänne olen useasti tullut ihastelemaan näkymiä. Paikan kimalteleva lumihanki oli täysin koskematon, joten olin ensimmäinen vieras vähään aikaan. Vain jäniksen jäljet koristivat lumihankea ja jään pintaa enkä tohtinut turmella niitä. Pikkulinnut pyrähtelivät vieressäni puiden oksilla kiinnostuneena uudesta kulkijasta. Seisoskelin lumihangessa järven rannalla hyvän tovin eikä edes tullut kylmä. Ehkäpä äitini neulomalla lämpimällä villaneuleella oli osaa asiaan! Tällaiset aamut ovat aivan ihania, saan niistä positiivisuutta ja virtaa pitkäksi aikaa.






Katriina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti