On ihanaa inspiroitua joulusta ja ideoida kivoja yksityiskohtia kotiin. Olen jo marraskuusta lähtien ollut pienesti joulufiiliksissä ja pää pursuaisi vaikka mitä ideoita. Kotimme on kuitenkin pieni eikä sitä viitsi koristella liikaa, jotta ei mene överiksi. Kynttilät ja jouluvalot ovat itselleni tärkeitä tunnelman luojia ympäri vuoden, mutta erityisesti joulun aikaan niitä on pakko olla vähän joka paikassa! Messinkiset kynttilänjalat ovat tällä hetkellä suosikkejani ja ajattomia klassikoita. Nämä yksilöt löysin kirpparilta aiemmin tänä vuonna. Olen aivan kynttiläfriikki, mutta onneksi on myös puolisoni ja sen takia meillä nautitaan kynttilänvalosta ihan vuoden ympäri. Mutta juuri joulunaikaan kynttilöillä on vielä enemmän merkitystä. Jouluun kuuluu myös kauniit joulukukat. Esimerkiksi Amaryllis, Joulutähti ja Hyasintti ovat minulle lapsuuden jouluista tärkeitä, varsikin Hyasintin tuoksu on ehdoton joulun tunnelmanluoja. Löysin jouluruusun vasta muutama vuosi sitten ja ihastuin täysin sen herkkään olemukseen. Itse pidän eniten valkoisista kukista, mutta värikkäistä saa mukavasti piristävää säväytystä jouluun. Myös kaikki havukasvit kuuluvat jouluun ja olenkin haaveillut kransseista ja niiden itse tekemisestä, saa nähdä mitä kerkiää! Tällä hetkellä olen vain tyytynyt piirtelemään kransseja ja muita jouluaiheisia teoksia. Piirtäminen on kyllä todella rentouttavaa kaiken kiireen keskellä.
Katriina










Ei kommentteja:
Lähetä kommentti