Joulun aika on aina yhtä ihanaa ja odotettua. Lensin kotiin aiemmin, jotta saisin viettää joulun perheeni kanssa ja kyllä kannatti! Vietimme ensin viikon omassa kodissa ennenkuin matkustimme lapsuudenkotiini pohjoisempaan. En kyllä osaa kuvitella, että en viettäisi jouluani siellä, niin tärkeä asia se minulle on. Myös poikaystäväni perhe asuu samalla paikkakunnalla ja kuljemmekin kotiemme väliä koko joulun.Hyvä ja huono puoli tässä on se, että syömme makoisat jouluruuat kahdessa paikassa ja ähky on taattu. Poikaystäväni koko perhe oli päässyt paikalle ja vietimme joulua heidän kotonaan isolla porukalla!
Tänä jouluna mummu vietti joulua meillä ekaa kertaa pitemmän kaavan mukaan ja oli kiva, kun meilläkin oli kotona enemmän porukkaa viettämässä joulua. Siskoni miehineen odottivat juuri silloin vauvaa tulevaksi hetkenä minä hyvänsä ja jäivät sen vuoksi kotiinsa odottelemaan h-hetkeä. Tämä joulu oli myös koiramme Islan ensimmäinen joulu! Innoissaan oli neiti kaikesta hyvältä tuoksuvasta, kimaltavasta ja rapisevasta. Niin innoissaan,että saivat meidän kaksi kissaa riehuiitaa välillä ojentaa.
Herkkuja, rentoilua, kauneutta, kynttilöitä, ihania lahjoja, hyvää seuraa ja iloista mieltä riitti! Ihana joulu, jälleen kerran. <3
katriina













Ei kommentteja:
Lähetä kommentti